Arkisto toukokuu, 2008

h1

Päätöskokous

toukokuu 31, 2008

Yt:t on päättyneet. 26 ihmistä poissa. Tiedotteessa kerrotaan eläkejärjestelyistä, omasta vapaasta tahdosta lähtemisestä ja irtisanoutumisesta “alennuksen” sijaan. Missään ei mainita, että osaamista lähtee valtavat määrät, kokemusta ja mahtavia työkavereita. Mun tiimistä lähti 3 ja yksi lähtee ns. myöhästetyllä irtisanomisella elokuun lopussa. Olen päivittäin tekemisissä eri osastojen työntekijöiden kanssa, näistä ihmisistä 3 on jo lähtenyt, kaksi lähtee myöhästetyillä paketeilla ja yksi ulkoistettiin. (Ja lähtee kesän kuluessa.) On ollut outoa mennä aamulla töihin, kun tiimistä on vain muisto jäljellä, esimies poissa ja työkavereista vain osa paikalla. Ja minkä tähden? Sitä en vieläkään ymmärrä. En osaa iloita omasta tilanteesta, pikemminkin tekisi mieli juosta pois ja jättää uppoava laiva. Järki kuitenkin sanoo, että lähteminen olisi hullua ja suuri riski.

Myöhästetyt irtisanomiset keksittiin siinä vaiheessa, kun pomot tajusivat, että nyt on lähdössä liikaa porukkaa. Ja eräs pomoista vielä edellisenä päivänä väitti, että eihän tässä nyt ole mitään syytä sille, että ihmiset lähtisivät omasta tahdostaan.

Voi kun joku päättäjä joskus miettisi, että mitä nämä hienot yrittäjähenkiset ratkaisut tarkoittaa. Ihmisellä ei ole enää väliä.

h1

Sydämellisesti tervetuloa

toukokuu 27, 2008

Tänään tuli tieto, että jotain minulle täällä ainakin on tarjolla. Kovasti pelätty työttömyys siis vältettiin. Mutta en tiedä onko tämäkään oikea ratkaisu.

h1

Suurien päätösten viikko.

toukokuu 26, 2008

Viimeinen viikko töissä tässä tiimissä, tällä kokoonpanolla. Uskomattomia asioita tulee vastaan, ja hetkittäin mietin, lähtisinkö saman tien käveleen. Yritän ajatella järkevästi, ei ole mitään syytä miksi minua ei valittaisi uudestaan omaan työhöni – eri asia haluanko siihen. Työttömyys on vain yksi vaihtoehdoista.
YT-menettelyissä työntekijöille, jotka irtisanotaan, tai joiden paikat menevät “alta” tarjotaan usein mahdollisuutta ns. pakettiin. Niin meilläkin. Lukuisista kyselyistä huolimatta emme saa vastauksia. Oma tilanteeni on vielä vaikea siinä mielessä, että työsuhteeni yrityksessä on lyhyt. Siirryin vasta viime kesänä alihankkijalta itse yrityksen palvelukseen. Eli minulle ei ole tarjolla siinä tilanteessa kuin nihkeä käsi. Tästä syystä haluaisin pitää vakaan tulonlähteen, eli työni, jotta voin rauhassa miettiä tulevaa.

hajottaa niin pahasti. Tulen hajoamaan työttömyyteen, nöyryytykseen, ahdistukseen ja vihaan. Väsyttää, ja ratkeaminen on lähellä. On henkisesti uuvuttavaa, kun ei tiedä mitä ensi viikolla tekee. Pahinta tietysti on ne lukemattomat asiat, joita en edes jaksa luetella. Esimerkkeinä sanottakoon, sekä nykyinen että entinen esimieheni saavat lähteä ja nämä uudet paikat jaetaan aika lailla kaverilta kaverille.

h1

Shere Agony

toukokuu 22, 2008

Ostin ne uudet ihanat kengät. Testikävelin ne kotona. Tuntuivat varpaista vähän tiukoilta, mutta ei pahalta.

Tänä aamuna lähdin töihin, ja ennen kuin olin bussipysäkillä (matkaa 200 metriä) alkoi tuntumaan pahalta. Bussia odotellessa tajuan, että sukkahousuissa on veriläikät. Ja sattuu. Töissä kävelen (ilman kenkiä) suoraan ensiapukaapille. Ja laitan viestin työkaverilla, oisko sulla mahis tuoda mulle lainakengät?

Tämä rakkaustarina ajoi aika nopeasti karille.

h1

Tää on ihan liian jännää.

toukokuu 19, 2008

Huomenna menen ensimmäiseen haastatteluun. Hain (ainakin nimikkeeltään) mielenkiintoista ja haastavaa, ja vähän parempaakin paikkaa talon sisällä. Jännittää ihan sikana.

Kuitenkin mietityttää, haluanko jäädä tänne? Mitä jos minä saan jotain hienoa, eikä tiimikaverit saa mitään? Tässä kohtaa pitää tietysti olla tietyllä tasolla itsekäs, mutta silti huolehdin myös muista.

Pitänee mennä tänään purkamaan hermoja lenkille, ja sit laittaa hiukset nätiksi. Tukka hyvin, kaikki hyvin.