h1

Kesävinkkejä

kesäkuu 30, 2008

Mun kesälomaan on enää kaksi maanantaita. Siispä on iha oikea aika suunnitella kesälomaa. Tässä viimeaikaisia, hyviksi koettuja leffoja ja kirjoja.

Leffat

Juno

Viime lauantain piristävä yllätys. Leffa kertoo teineistä ja aikuiseksi kasvamisen tuskasta. Mutta Juno tekee tarinasta kepeän, ja huomaat nauravasi, vaikka samaan et välty miettimästä elämän raadollisuutta.

The Bank Job

Tositarinaan perustuva elokuva Täydellisestä Pankkiryöstöstä. Hauska leffa, jossa alkoi vähän kyllä jännittämäänkin.. Tietysti sympaattisten rosvojen puolesta!

Muina hyvinä mainittakoon No Country for Old Men (Menetetty maa), There Will be Blood ja I Am Legend.

Seuraavaksi aion katsastaa: PS. I Love you ja 21.

Kirjat:

No minä itseasiassa listaan ennemmin lempikirjailijoita kuin yksittäisiä kirjoja:

Hanne-Vibeke Holst

Kruununperitäjär on tällä hetkellä kesken, enkä malta odottaa, että pääsen loppuun!

Henning Mankell

Viimeaikoina luettua esim. Riian verikoirat – todellakin sitä kliseistä taattua laatua.

Liza MarklundViimeksi luin vangitsevan hyvän Elinkautinen.

Luen suhteellisen paljon ns. chick lit-kirjallisuutta, mutta vain englanniksi. Tässä suosikkejani

Meg Cabot

Ei, ei niiden Prinsessa-päiväkirjojen takia, vaan Heather Wells-sarjan takia (Size 12 is not fat jne.)

Sophie Kinsella

Shopaholic-sarja tietenkin!

Vinkkejä otetaan ehdottomasti vastaan, ja lupaan esitellä lisää suosikkejani lisää. Täällä eletään leffa viikossa, kirja kahdessa elämää!

2 kommenttia

  1. Irkuista tarttui mukaan Marian Keyesin uusin joka oli tosi hyvä. Suosittelen tai voinpa vaikka lainatakin jos joskus napitusten osutaan :) (käsitin että oli niin uunituore vielä ettei ehkä löydy Suomesta…) Nyt kesken Kinsellan Undomestic Goddess – mahtavaa kun ei tarvitse lukea koulukirjoja vaan voi keskittyä olennaiseen!


  2. Susanna: Kerro heti mikä sen nimi on!



Kommentoi