
&%MDSmdj!
marraskuu 12, 2008nyt on tytto vähän kireenä. Täällä kerroin avaimen katoamisesta. OLen etsinyt ja etsinyt, mutta avainta ei löydy. Soitin isännöitsijäkonttoriin. Avaimen katoaminen tulee maksamaan 200 euroa. Kiitos. Mä en koskaan aiemmin ole kadottanut avaimia. En ole koskaan kadottanut lompakkoa, puhelinta, passia, ajokorttia. Multa ei katoa tavaraa! Mistä mua rangaistaan?

Mulle on käynyt noin useasti. Onneksi avaimet ovat aina löytyneet jostain. Olen toivoton hukkailija, onneksi myös onnekas.
Viimeksi katosi kännykkä välille pyykkitupa-kauppa-koti. Uskoin sen jääneen kauppaan. Viikonlopun kärvistelin tilannetta, kauppa kun oli pyhien takia kiinni. Maanantaina tajusin, ettei kännykkä ollutkaan kaupassa. Paniikki! Joku on varastanut sen ja soitellut jonnekkin aikuisviihdelinjoille ja minä maksan lystin! Miksi näin käy aina minulle?!?
No, puhelin löytyi mielettömästä lumikasasta, jonka sisälle auramies oli kännykkäni onnistunut lykkäämään kolatessaan talonyhtiön parkkipaikkaa. Puhelin oli kai pudonnut taskusta hankeen. Näytössä on nyt pieni halkeama, onneksi alareunassa niin ettei haittaa. Mutta monen päivän hangessaolon jälkeen puhelin silti pelasi.
Toivottavasti löydät avaimesi, uusi avain ja lukkojen uudelleensarjoittaminen ei ole halpaa lystiä.
Saila: Hulluahan tuo on, ja kun avaimet katos niin oudoissa olosuhteissa, en oikeasti enää tiedä mistä alkaa etsiä.
löytyikö?