No kyllähän se flunssa sieltä löysi tiensä ylöspäin. Aivastuttaa, nenä on tukkoinen. Kotimatka sateessa kaupan kautta oli kaikkea muuta kuin juhlaa. Ehkä lepäilen huomisen kotona, ellei ilta tuo mukanaan ihmeparantumista.
Toivottavasti muiden maanantait on parempia, ja muistakaahan Mintun ja Diva Look Bookin arvonta!
Mentiin ystävien kanssa erääseen Helsingin keskustassa sijaitsevaa kreikkalaiseen ravintolaan syömään – ajatuksenamme oli syödä vähän hienommin, ja kokeilla jotain uutta. Ruokamme saapuivat suhteellisen nopeasti, ja meistä kolmen ruoat olivat, no ihan hyviä. Neljännen liha oli medium well-donen sijaan, ja liha ei ollut sitä mitä hän odotti. Ruoka lähetettiin takaisin. Pihvi tuli hetken päästä takaisin, pannulla käyneenä. Siis se täsmälleen sama pihvi. Sekin lähetettiin takaisin, ja kun me muut olimme jo syöneet, sai hän vihdoin uuden ruoan. Olimme jo tästä vähän näreissämme. Paikan vessat olivat epäsiistit (ruskeaa vettä pöntössä jne.) ja olimmekin jo nopeasti valmiit lähtemään. Tarjoilija ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota, ja tovin odotettuamme pyysin laskua. Meni minuutti, toinenkin, ja odottelun jälkeen pyysin toiselta tarjoilijalta laskua. Taas odotettiin. Laskut tulivat viimein, väärin. Juomat olivat sekaisin, ja tarjoilija sopersi jotain hyvityksestä. (10 sentin heitto tuli virheen takia.)
Tarjoilija palaa korttiemme ja kuittien kanssa. Kortit olivat menneet sekaisin!! Minulta veloitettiin ystäväni ruoka, ja ystävältä minun ruokani. Huomautimme asiasta, että kortit ovat tainneet mennä väärin, tarjoilija vain sopersi jotain. Erotus hinnassa oli vain 30 senttiä, joten lähdimme kävelemään. Tarjoilija puhui huonoa suomea, eikä tuntunut ymmärtävän mitä sanoimme – emme jaksaneet enää vääntää. Mutta ikinä en paikkaan jalallani astu, ja kaikille kyllä kerron paikan huonosta palvelusta.
Muutaman kymmenen sentin heitot eivät taloutta kaada, mutta minun korttini on minun korttini. Raha-asiat ovat niin yksityisiä, että niissä en halua sekoilua. Olen sen verran hienotunteinen, etten ravintolan nimeä tässä kerro. Kysyttäessä kerron kyllä.
—
Paska päivä vain jatkaa paskenemistaan. Tiistaina ostettu 400 euron digiboksi tilttas, rikki koko paska. Mitähän vielä?
Huh, olipa reissu. Vanhempien luokse on aina mukava mennä, mutta on se mukavaa palata kotiin.
Pohjanmaalla nukuimme ahtaasti, eikä hiljaisia, omia hetkiä juuri ole. Onkin ihana olla kotona, ja olla välillä vain ihan hiljaa. Sukulaisia bongasin useita, vaihdettiin kuulumisia enemmän ja vähemmän. Tietynlainen haikeuskin nousee aina pintaan, yleensä siinä kohtaa, kun juna saapuu Tikkurilaan. Seuraava pysäkki on minun, ja olen jo kotona.
Halusin pitkään muuttaa Helsinkiin, ja ikävien käänteiden jälkeen tein päätökseni. Kaikki on kääntynyt parhain päin, ja olen vakituisessa työssä, asun oikeassa kodissa (sauna ja kaikki!) ja onpas minulla jo sosiaalista elämääkin täällä. Kuitenkin sukulaiset, tutut paikat, lapsuuden koti ja oikeastaan koko historiani on Pohjanmaalla. Sieltä lähtiessä joskus harmittaa, että lähdin. Vaikka samaan aikaan tiedän, että jos asuisin siellä, haluaisin pois. No, siellähän ne ihmiset on, ja vain (?) neljän tunnin junamatkan päässä.
Kun muutettiin nykyiseen kämppään, oli katu rauhallinen ja mukava. Kesän myötä kadun päässä alkoi pyöriä hieman erikoista porukkaa. Pian kadun päässä pyörikin parina viikonloppuna peräkkäin samaa porukkaa, milloin kännissä, milloin nyrkit pystyssä. Poliiseja kadulla pyörii aina silloin tällöin, ja olenpa nähnyt tätä ihme jengiä ruokailemassa ruokapöydän kanssa keskellä risteystä, liikenteenjakajan luona.
Paras on, kun iltalehdestä sain lukea, että toissa viikonloppuna samaa jengiä oli käyty puukottamassa.
Pitäiskö muuttaa takas maalle?
Olen monesti miettinyt yksityisyyden rajoja. Työni luonteen vuoksi olen muuttanut kaikki puhelinnumeroni salaiseksi. En halua näyttää kasvojani täällä, mutta Facebookissa kyllä. Siellä vain kaverit näkevät tarkempia tietoja, kuvat näkyvät kyllä heille. Kerron Facebookissa missä asun, mutta tarkkaa osoitetta en anna kenelle vaan. Missä menee raja, ja voinko enää tiukentaa rajaa?
Työni puolesta olen joskus asiakkaisiinkin sähköpostilla yhteydessä. Tänä aamuna löysin blogin, jossa minun sähköpostejani lainataan, ja etunimeni mainitaan viesteissä. Kiitos tästä. Onneksi en liittänyt sähköpostiin koko nimeäni.
***
Yt-neuvotteluiden jälkeiset mainingit riehuvat edelleen. Vituttaa niin lujaa. Töitä kasaantuu, ja uusia työtehtäviä tippuu peräjälkeen. Onneksi minulle on vilauteltu mahdollisuutta tehdä kolmisen kuukautta ihan muuta, yhtä ja tiettyä työtehtävää. Oi, kuinka ihanaa se olisikaan.
