Heroiiniin liittyy yksi outo juttu: kun sitä vetää ekan kerran, laattaa lentää, on paha olo eikä pysty liikkumaan. Levyttää vaan selällään ja päässä pyörii ja kroppa kieppuu… ja sitä sanoo itselleen: ‘Tämä on kaikkien aikojen typerin huume. Pitäisi olla maailman urpoin jätkä vetääkseen tätä uudestaan.’
Lainaus kirjasta.
Sain vihdoin luettua Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjat. Aloitin lukemisen jo kesällä, mutta tämän lukeminen vähän jäi. Syynä ehkä kiireet, mutta pääsasiassa se, että tämä kirja vaatii oikeanlaisen tunnelman, jotta tätä voi lukea.
En ole koskaan kokeillut mitään huumausaineita (siis perusalkoholia, tupakkaa lukuunottamatta). Minulla on siihen syyni, mutta en kuitenkaan tuomitse jyrkästi ja ilman vaihtoehtoja esimerkiksi pilvenpolttelijoita. En kuitenkaan halua ottaa minkäänlaista sen kummempaa kantaa huumeiden käyttöön tai kannabiksen laillisuuteen, vaan keskittyä Nikki Sixxin vuoteen.
Kirjahan kertoo vuodesta 1987. Nikki kirjoitti päiväkirjaa ahkerasti, ja kirjassa on koko päiväkirja sensuroimattomana. Näin uskon, sillä niin avoimesti kaikesta puhutaan. Kirjassa on myös useita asianosaisia kommentoimassa tapahtumia ja antamassa oman puolensa tarinassa. Kommentoimassa ovat mm. Mötley Crüen bändin jäseniä, Nikkin perheenjäseniä sekä muita ystäviä sekä bändin kanssa työskennelleitä.
Nikki on todella kirjoittanut päiväkirjaa aina ja kaikkialla. Backstagella, lentokoneessa, hotelleissa ja mikä parasta ja pahinta; kotona keskellä yötä, kun se huumeiden vaikutus oli suurimmillaan.
En halua kertoa hyviä juttuja kirjasta, koska tämä todellakin kannattaa itse lukea ja kokea. Suosittelen, tämä pysäyttää.
P.s. Kotoisassa Kurvissa viikonloppuna lähes törmäsin mieheen, jonka kädet ja jalat sätkivät hervottomasti hänen kävelleessään. Mies keikkui tien puolelta toiselle ja väisti muut ihmiset, autot ja liikennemerkit hiuksenhienosti. Huusi ääneen vetäneensä piriä ja amfetamiinia suoneen, eikä tuntunut edes tietävän mihin on menossa. Jälleen muistutus, miksi ei kannata vetää niitä kovia huumeita.
