Posts Tagged ‘pesänrakennusta’

h1

Hyvän mielen asioita

syyskuu 28, 2008

Meidän asunnossa on ongelmalliset kaapit. Meillä on kolme hyllyllistä kaappia (niitä kapeita), kaksi leveää tangollista kaappia sekä yksi kapea tangollinen kaappi. That’s it. Kylpyhuoneessa on vain iso kuutiomainen kaappi, johon edellinen vuokralainen oli nikkaroinut hyllyt. Uskomattoman vähän kaappitilaa siis. Ongelma on johtanut siihen, että miehen vaatteet on käytävällä, minun vaatteet eteisessä ja alusvaatteet makuuhuonessa. Kätevää, eikö totta? Liinavaatteita on tällä hetkellä kolmessa eri laatikossa kaappien päällä, sekä kolmella eri hyllyllä. Mikään ei löydä järkevää paikkaansa, kun tilaa on ihan liian vähän. En edes ala kertomaan meikkien ja kauneustuotteiden järjestelystä, se on jo ihan liikaa!

Tämä johtaa siihen, että sinkoilen aamuisin ympäriinsä, enkä löydä mitään. Kaapit on kaaoksessa, koska niihin on ahdettu IHAN liikaa tavaraa epämääräisessä järjestyksessä. Tänään siirsin sukat erilliseen koriin, jotta sain sukkahousuille tilaa (käytän niitä paljon, joten harvoin tarvitsen edes normisukkia.), heti näyttää paremmalta.

Ensi viikonlopun olen suunnitellut pyhittäväni asunnon järkeistämiselle, saa nähdä onnistunko. Ainakin muutaman kaapin ns. random stuff-korit olisi jo syytä käydä läpi.

Kävin tänään myös kaikki vaatteeni läpi. Muistin kaapin päälle kesällä jättämäni farkut. “nämä lähtevät uffille, kerään loput huomenna.”. Kuten aina, huominen oli n. kolmen kukauden päässä. Kaapissani on roikkunut mm. käyttämätön poolo, kerran käytetty neule jne. On ihan liian vaikea ja muka niin dramaattista luopua vaatteista. On pakko opetella kylmästi käymään tavaraa läpi, turha joutaa kierrätykseen. Sain täytettyä vaatteilla ison sokoksen muovikassin, jei! Tästä tuli hyvä mieli. Seuraavalla kerralla vielä vähän enemmän tavaraa kasaa, niin tulee vielä parempi mieli.

h1

Uusi ilme kotiin

syyskuu 9, 2008

Saimme vuosi sitten edesmenneiden isovanhempieni sohvan ja nojatuolit kotiimme. Ryhmä on suhteellisen uusi, ostettu arviolta 2005. Väriltään ryhmä on tummansininen, tummilla puuosilla varustettuna. Kaunis sohvaryhmä, vaikka en sinisen ylinystävä sisustusmielessä olekaan.

Nyt kuitenkin sohva alkaa näyttämään kulumisen merkkejä, tyynyt valuvat taakse ja istuessa puukehikko tuntuu kovana. Kaikkein pahin on kuitenkin saumojen ‘avautuminen’. Eli ‘langanreiät’ alkavat muistuttamaan reikiä. Koska en ole miljonääri, joutunen tyytymään vanhan sohvan päällystämiseen sohvanpäällisellä. Aiempaa kokemusta sohvanpäällisistä minulla ei ole, joten kokemuksia otetaan vastaan!

Ensimmäinen on ihanan yksinkertainen, ja nuo nauhat antaisivat säätelyvaraa. Värivalikoima on ehkä kuitenkin vähän heikohko, joten mietityttää värien sopivuus meille.

Toinen on itseasiassa miehen suosikki. Raidat elävöittäisivät sisustusta, mutta tämä todellakin täytyy nähdä luonnossa, jotta saa kuvan millainen tämä oikeasti on.

Kolmas on kuvioltaan ihana, mutta pelkään kuviota hieman – jos se onkin vähän liikaa? Tässä ei myöskään ole säätömahdollisuutta, joten tämä on ehkä vain suljettava pois vaihtoehdoista. Vastaava kuvio löytyy täältä. Tässä todellakin törmään postimyynnin ongelmaan, nämä pitäisi nähdä luonnossa.

Neljännestä tulee vähän mieleen mummolan keittiö. Vaikka mummolla ei kyllä tuollaista kuviota juurikaan ole ollut. No, joka tapauksessa, ihan nättihän tuo on, mutta en tiedä onko tuo “mummolan keittiö”-ajatus liikaa..
Ehkä jatkan tutkimuksiani, ja yritän löytää lisää vaihtoehtoja..

h1

Newsflash

kesäkuu 29, 2008

Tiedoksi kaikille: Verohallinnon infosivut on käsittämättömiä. Minä sain palkankorotuksen, ja tajusin, että on aika muuttaa veroprosenttia. Verolaskuri antaa joka laskentakerralla eri tuloksen, ja kaiken lisäksi koko sivusto on täysin käsittämätön. Luen tekstiä, ja ymmärrän kyllä suomea, mutta sanoma jää täysin käsittämättömäksi. Ehkä vain yliarvioin tuloni, jotta vältyn mätkyiltä.

**

Alennusmyyntien kunniaksi viikonloppu oli hyvin ostostäytteinen. Kaappasin mukaani kahdet leggingsit, mustat Indiskalta ja ruskeat KappAhlista. Viiden euron pitkähihainen tunika Anttilasta, valkoinen printti t-paita Indiskasta (neonpunaisilla printeillä, IHANAA!), hopeanvaalea juhlapaita ja punainen perustunika KappAhlista. Hurahdin nyt tosissani pitkiin tunikoihin, ehkä pelkäämäni raskaus-efekti on laantunut, hih!

Kotiin on jo pitkään kaipaillut uutta mattoa keittiöön, sälekaihtimia/rullaverhoja makuuhuoneeseen, uusia verhoja makuuhuoneeseen ja vahakankaista pöytäliinaa parvekkeella. Meidän kämpässä on kaikissa muissa ikkunoissa sälekaihtimet, paitsi makuuhuoneessa. Ihmettelen kyllä logiikkaa, makuuhuoneessahan sitä nimenomaan kaipaa pimeyttä ja yksityisyyttä, varsinkin kun ikkuna on kadulle! Keittiöön äitini taas osti pari vuotta sitten ihanan maton, joka loppujen lopuksi olikin erittäin vaikeasti puhtaana pidettävä. Imuroinnin ja pesun jälkeenkin matto näyttää likaiselta.

Ja ne löydöt:

Matto on bambua, tärkeimmät kriteerit oli helppo siivota, ja kivan näköinen. Matto oli niin edullinen, että päätettiin kokeilla kuinka se toimisi meillä. Bambuverhoistakin maksettiin huima 6 euroa, joten päätettiin kokeilla. Tällä hetkellä näyttävät ikkunassa tosi kivoilta, enkä kadu “sijoitusta” ollenkaan. Nämä siis Anttilasta. Anttilasta ostettiin huiman huonojen valikoimien tuskastuttamina ihan perus pyöreä vahakankainen pöytäliina, joka tais olla kasan kallein, 13,90.

h1

Sekoamisia

kesäkuu 8, 2008

Petunia

Vanhemmat tuli yövieraiksi, ja heitin jengin lentokentällä lauantaina aamuvarhaisella. Ja sen jälkeen sekosin. Auto käytössä viikon. (Niin paljon kun vastustankin yksityisautoilua, varsinkin kun asun Helsingin kantakaupungissa, vie auto joskus sydämen täysin..) Prismassa kahmittiin kärryyn riisiä seuraavaksi vuodeksi (vähintään), couscousta, pesuaineita, tonnikalaa. Kaikkea joka säilyy. Kolminkertainen kauppalasku verrattuna normaaliin. Tänään ajettiin Plantageniin ja istutettiin Petunioita (kuvassa). Mietin paluumatkalla, että olenko mä seonnut. Leivon vapaaehtoisesti kakkuja niin lahjaksi kuin itsellekin, ja parvekkeella on jo kolmenlaista kukkaa. Aikuinen, minäkö? Roudasin pöydän parvekkeella, ja odotan niitä kiireettömiä kesäloman aamuja, kun istun siellä auringossa. Kunhan jostain vain saisi croissantin, tuoreista appelsiineista puristettua appelsiinimehua ja hilloa. Valmiiksi tehtynä.

Niin ja tänään paistettiin lättyjä.

EDIT: Kukan kuva ei tahdo toimia, klikkaa mustaa neliötä, ja näet kuvan.

h1

Säästämistä

maaliskuu 24, 2008

Ynnäilin päässäni menoja ja tuloja, ja pohdin jäljellä olevaa opintolainaa. Nykyisellä minimaalisella lainanlyhennysmäärällä lyhennän opintolainaa seuraavat viisi vuotta (kummasti alkaa kaduttaa Münchenissä nautitut oluet, Itävallassa hengailu, ja ne loputtomat shoppailut Zürichissä.) Uskomatonta. Asunnon ostamisesta, autosta saati eläkesäästämisestä siis todennäköisesti haaveillaan vielä pitkään. Eihän tässä köyhiä olla, rahaa riittää aivan hyvin arkeen, ja vähän ylimääräisiinkin, mutta lainojen lyhennykset on kyllä jääneet. Päätin siis tutkia mahdollisuuksia säästää oikein urakalla.

1. Sähkö. Sähkön hintaa voi vertailla täällä. Lisää voi tehdä ihan pikkujutuilla, tietokone, televisio, kahvinkeitin kiinni. Valot on ihan turhaan joka huoneessa samaan aikaan päällä, ja ne lamputkin voi vaihtaa energiansäästölampuiksi. Saunominen on luksusta, ei tarvitse saunoa joka päivä.

2. Lehdet. Tällä hetkellä posti kantaa Me Naiset,Trendin ja Imagen kotiin. Miehelle tulee Mikrobitti ja Aku Ankka (molemmat tosin on meidän äitien maksamia.) Mutta tarvitseeko näitä kaikkia? Ei. Siispä jokainen menee nyt ekstraharkintaan.

3. Kulkemiset. Työpaikan muutettua olen säästänyt jo muutaman kuukauden ajan reilu 40 euroa pelkästään liikkumisessa. Nyt harkitse kesäksi siirtyväni kokonaan ilmaiseen liikenteeseen, pyöräilyyn ja kävelyyn. Ja tässä tulee tiukka linja, ei satunnaisia kertalippuja! 42 euroa on yhden kauppareissun verran lisää rahaa käytettäväksi.

Neljäntenä tulisi ehdottomasti puhelin ja internet-kulut, olen onnekas, ja saan työpaikan puolesta puhelut ja puhelimen ilmaiseksi, ja internetin pilkkahintaan. VINKKI! Vain kokeilemalla ja omaan puhelinkäyttäytymiseen perehtymällä löydät parhaan vaihtoehdon. Tarkkaile laskujasi. 50+ euroa on jo iso lasku, voit selvitä todennäköisesti paljon halvemmalla.

4. Ruoka. Tänäänkin heitin homeista leipää roskiin. Ei näin. Ja tämä oli yksi uudenvuoden lupauksistani.

5. Vaatteet, korut, laukut, kengät. Yritän takoa päähäni. LAATU, ei määrä. Tämä tulee olemaan vaikein, mutta aion yrittää. Eikä välttämättä ole ihan mahdoton, sillä kiertelin lauantaina kauppoja, enkä löytänyt mitään. Joskus näinkin.